Kerttu Inkeri Vainikainen, opetusneuvos, rehtori, diakonissa ja kansakoulun opettaja

Syntyi 17.3.1905 Savonlinnassa

Kuoli 9.3.1994 Helsingissä 

Elämäntapahtumat

Kerttu Vainikaisen vanhemmat olivat matematiikan lehtori Otto Aleksanteri Vainikainen ja Thyra Hildur Maria, o.s. Gammal. Perhe oli kahdeksanlapsinen. Kerttu oppi lukemaan viisivuotiaana ja alkoi jo pienenä lukea Raamattua. Hänet otettiin kouluun kuusivuotiaana. Hänen lempiaineensa oli uskonto. Kerttu kävi tyttökoulun ja sen jälkeen kolmivuotisen lyseon. Hän kirjoitti ylioppilaksi Savonlinnan lyseosta 31.5.1924. Sitten seurasi opettajaseminaari Sortavalassa. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi 20-vuotiaana.Hänellä oli aluksi lyhyitä opettajanvirkoja ja sittemmin vakinainen virka Puumalasta, jossa hän sai työnäyn opettaa Raamattua Suomen kansalle. Hänellä oli aluksi suuria epäilyksiä Raamatun todenperäisyydestä. Mutta sitten hän koki Jumalan puhuvan hänelle Raamatun kautta Kristuksesta ja tämä muutti hänen elämänsä kokonaan. Erityisenä kiinnostuksen aiheena hänellä oli Vanha Testamentti. Kerttu piti raamattupiirejä, keskustelupiirejä ja toimi sielunhoitajana ja alkoi kysellä syvemmin Jumalan tahtoa.

1933 Kerttu lähti Puumalasta Viipuriin Diakonissalaitoksen opettajaksi. Diakonissalaitoksen yhteyteen perustettiin tyttöjen vastaanottokoti Elim huonotapaisten ja rikkinäisten tyttöjen auttamiseksi. Vainikaisesta tuli kodin johtajatar ja hän teki paljon työtä tässä tehtävässään. Sodassa Elim –koti jäi rajan toiselle puolelle. Kerttu siirtyi Helsingin Diakonissalaitoksen palvelukseen lokakuussa 1939 ja sai sisarvihkimyksen diakonissaksi 1942.

Vainikainen toimi Valkonauhaliiton työkodissa Kauniaisissa ja Kaupunkilähetyksen palveluksessa. Hän etsi apua tarvitsevia ja teki kotikäyntityötä. 1943 Kerttu palasi Diakonissalaitoksen palvelukseen.

Vainikainen olisi halunnut lähetystyöhön Afrikkaan, mutta tämä ei toteutunut. Hän tiedusteli, oliko Suomessa raamattukoulua, mutta sellaista ei ollut. Sen sijaan hän sai syyskuussa 1945 stipendin Ruotsiin Kortebon Raamattukouluun, jossa hän opiskeli myös arkeologiaa sekä kreikkaa ja hepreaa. Hän palasi kesäkuussa 1946 Diakonissalaitokselle. Yllätyksekseen hän sai uuden stipendin Beatenbergin kansainväliseen raamattu- ja lähetyskouluun 1946. Vainikainen matkusti Euroopan halki Sveitsiin luottaen siihen, että Jumala pitäisi hänestä huolen. Lähetysseminaari sijaitsi Alppimaisemissa. Koulu oli pieni ja vaatimaton ja siellä oli vain muutamia oppilaita, mutta eri puolilta maailmaa. Opiskelu oli vaativaa ja kesti kaksi vuotta. Hän kierteli sen jälkeen koulun palveluksessa ympäri Eurooppaa opetus- ja sielunhoitotyössä. Tuohon aikaan nainen raamatunopettajan oli harvinaisuus, mutta yleisöä oli paljon.

Neljän vuoden jälkeen Kerttu palasi 1950 Suomeen koulutettuna raamatunopettajana. Hän palasi Helsingin Diakonissalaitoksen opettajaksi. Hänellä oli selvä raamattukoulun opettajan kutsumus. Kerttu aloitti raamattuluennot ja laittoi niistä Kotimaa-lehteen ilmoituksen odottaen ehkä vain parikymmentä kuulijaa. Mutta heitä tulikin 140. Aloitettiin iltaraamattukoulu ja kahden vuoden jälkeen koulussa oli yli 300 opiskelijaa. Tilat kävivät liian pieniksi. Tehtiin anomus Helsingin seurakunnille ja erinäisten vaiheiden jälkeen raamattuluennot aloitettiin Helsingin Suurkirkossa.

Kesällä 1953 rekisteröitiin Helsingin Raamattukoulu yhdistys ry, josta 1961 muodostettiin Helsingin Raamattukoulusäätiö. Huoneisto hankittiin hartiapankkitoiminnalla ystävien tuella Töölönkadulta Helsingistä. Koulun vihki piispa E.G. Gulin. Toiminta laajeni myös Helsingin ulkopuolelle, Tampereelle, Turkuun ja Lahteen. Myös monia pappeja ja teologeja kuunteli koulun opetusta. Koulun talous perustui vapaaehtoisuuspohjalle. Koulun opettaja- ja opiskelijakunta kasvoivat merkittävästi. Olennaista oli Jeesus-keskeinen opetuslapsikasvatus. Koulussa aloitettiin aluksi kaksi- myöhemmin kolmivuotinen nuorisonohjaajakoulutus. Pyyntöjä tuli myös lisäkoulutuksesta. 1961 aloitettiin teologinen seminaari, joka paneutui erityisesti teologisiin kysymyksiin. Pääsyvaatimuksena työntekijäkouluun oli keskikoulu tai sitä vastaavat tiedot. Moni nuori kävi siksi iltakeskikoulun. 1959 aloitettiin opettajien kurssi. Evankelioimistyö oli myös keskeisessä roolissa. Kaikessa tässä Vainikaisen toiminta oli keskeinen.

Julistustoiminta

Vainikaisen näky, jota hän toteutti lähes kuolemaansa asti oli selkeä: opettaa Suomen kansalle Raamattua. Punaisena lankana hänellä oli Jeesus Kristus ja pelastushistoriallinen näkökulma. Hän kehotti oppilaitaan lukemaan myös sanomalehtiä, jotta nämä pysyisivät ajan hermolla. Vainikainen teki opetusmatkoja useaan eri maahan, etenkin Eurooppaan, mutta myös Afrikkaan sekä Lähi- ja kaukoitään. Vielä eläkkeellä ollessaankin hän jatkoi kiertävää raamatunopetustoimintaansa.

Luottamustehtävät

• 1944 – 1945 Valkonauhaliiton varapuheenjohtaja
• 1953 – 1962 Vivamo-säätiön johtokunnan ja 1968 – 1971 hallituksen jäsen
• 1968 – 1971 Kansan Raamattuseuran ja HRK:n yhteisen hallituksen jäsen
• 1965 – 1972 Helsingin Työväenopiston hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 1969 – 1972
• 1971 – 1979 Helsingin kirkkovaltuuston jäsen
• 1965 Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen
• 1968 presidentin valitsijamies

Kerttu Vainikaisen kirjallinen toiminta

• Jeesuksen elämä tapahtumajärjestyksessä, Saarijärven Offset Oy, 2010. Evankeliumiluennot Tampereen Raamattukoulussa 1969-71. Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
• Verho vedetään syrjään, Ari-paino Saarijärvi 1978. Ilmestyskirjan luentoja Tampereen Raamattukoulussa Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
• Lupauksen kansa – Luvattu maa, Ari-paino Saarijärvi 1980. Viisi Mooseksen kirjaa ja Joosuan kirja. Savo-Karjalan Raamatunopiskelijat ry Savonlinna
• Lukuisia kirjoituksia eri vuosina Raamattukoulu-lehdessä, Kotimaa-lehdessä ja Sana-lehdessä, lehtihaastatteluja Iltasanomissa ja Viestissä

Muita julkaisuja

• Eeva Heporauta, Kaikki Jumalalle. Luther-opisto. Tutkielma diakonin tutkintoa varten seniorikurssi III 1981

Kerttu Vainikaisen merkitys Helsingin Raamattukoulun työssä

Ilman Kerttu Vainikaista Helsingin Raamattukoulua ei olisi syntynyt. Vainikainen oli persoona, joka pani työssään itsensä kokonaan likoon tunnuslauseenaan ”kaikki Jumalalle”. Opettajana hän oli vaativa, sielunhoitajana ymmärtävä. Hänen opetuksensa avasi suuria näköaloja Raamattuun ja elämään. Hän kasvatti seurakuntiin ja hengellisiin järjestöihin työntekijöitä, joista jotkut ovat lähteneet myös lähetystyöhön. Hänen panoksensa on ollut perustavanlaatuinen koko Raamattukoulun työlle hänen kuolemansa jälkeenkin. HRK:n työ jatkuu edelleen.

Lähteet:

Tietoja kerätty Heporaudan tutkielmasta ja Helsingin Raamattukoulun historiikista 1951-1991

 Artikkelin kirjoitti Hannu Äimänen.